9,58 wau!

Räjähtävää voimaa, notkeita lihaksia ja vaivatonta menoa esitti eilen Bolt meille televisiossa.  Ja Berliinin katsomo hurrasi niin, että ääni kuului Suomenlahden pohjoisrannallakin.  Uusi me on syntynyt!  Kymmenet tuhannet hurrasivat, kun sadan metrin juoksun voittaja teki kunniakierrostaan.  "Miltähän tuntuisi olla tuo sankari?" kysäisin vieressä istuneelta mieheltäni.  "Varmaan upealta", kuului vastaus.

Niin, miksen minä voisi olla tuo voittaja.  Missä on sisäinen isinbaajevani?  Kaikkihan me tiedämme, ettei huippu-urheilijaksi synnytä, vaan sellaiseksi voi tulla vain, jos asettaa urheilun kaiken muun edelle.  Voiko voiton hetki olla niin palkitseva urheilijalle, että kaikki muu menettää merkityksensä?  Ainakin yleisölle, jolle jo muinaisten roomalaisten mukaan sirkushuvit maistuivat, voitto suo nautinnollisen hetken.  Mahtavaa!  Kova tulos!  Uskomaton suoritus!  Aavistelen kuitenkin, että urheilijalle voitto on vain pieni hetki harjoitusrääkkien välissä.  Sillä kohtahan on jälleen uudet kilpailut ja hellittää ei voi, jos haluaa säilyä huipulla.

Huippu-urheilun innostavat uudet ennätykset saavat lajeille uusia harrastajia.  Nuoret kyvyt tekevät kaikkensa ja vähän enemmänkin täyttääkseen heille asetetut odotukset. Jopa niin, että houkutus kiellettyjen aineiden käytöstä astuu kuvaan mukaan.   Onko mahdollista päästä huipulle ilman dopingia?  Tähän kysymykseen jälleen tullaan, kunhan mm-kisojat on käyty, mitalit jaettu ja dopingtestien tulokset julkaistaan.

Kilpaurheilu on parhaimmillaan innostavaa ja tarjoaa vahvoja tunne-elämyksiä.  Useimmille urheilun harrastaminen on kuitenkin kunnon kohentamista ja siitä virkistyksen hakemista.  Mitä tulee sisäiseen isinbaajevaani, se on löytänyt haasteensa arjen sankaruudesta, lasten kasvattamisesta ja perhe-elämän mallikkaasta hoitamisesta.