Onko ketään kotona? Perhe on yhteiskunnan sydän.

Annatko naapurin äänestää puolestasi?

Nämä eurovaalit ovat ensimmäinen kerta, kun olen mukana vaalilautakunnassa.  Jo eilen, kun kokoonnuimme kuulemaan vaalilautakunnan puheenjohtajan ohjeistusta, tajusin, miten hyvin vaalit Suomessa on järjestetty.  Kaikki on suunniteltu viimeisen päälle niin, että homma hoituu.  On riittävästi vaalivirkailijoita tarkistamaan henkilöllisyys, pitämään kirjaa äänestäjistä, leimaamaan vaalilippua ja onpa vielä järjestetty vaaliavustajakin sellaista tarvitsevalle.  Ääntenlaskentakin on organisoitu niin jouhevasti, että lopulliset tulokset saadaan vain muutama tunti vaalihuoneidenn sulkeutumisen jälkeen.
Kaikki on siis valmiina jokaisen äänioikeutetun antaa äänensä.  Demokratian toteutumiselle on kaikki mahdollisuudet.  Tunnen oloni juhlalliseksi leimasin toisessa kädessä ja pahvinpala toisessa.  Ensin leimaan vaalilipun ja sitten nostan pahvinpalaa uurnan päältä sen verran, että äänestäjä saa livautettua vaalilipun uurnaan.   Kiitän jokaista äänestäjää ja kohtaan tyytyväisiä silmäpareja.   Me yhdessä saamme demokratian toimimaan.  Meistä se ei ainakaan jää kiinni.

Mutta mistä johtuu, että niin monet eivät oivalla, että heidän äänellään on merkitys.  Mietin otsa kurtussa, millaisella sloganilla väki saataisiin uurnille.  Miten olisi:  Annatko naapurin äänestää puolestasi?  Niinhän oikeastaan käy, jos jättää äänestämättä: yksittäisen äänen merkitys on sitä suurempi, mitä pienempi kokonaisäänimäärä on.  Eli jos vain puolet käyttää äänioikeuttaan, se tarkoittaa, että jokainen äänestänyt on käyttänyt kaksi äänioikeutta.  Ja äänestänyt naapurinkin äänellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän 98765sp kuva

Onnea vaan vaalilautakunnan jäsenelle! Toimin itse Tampereella vaalilautakunnassa 21 vuotta, huomattavan osan puheenjohtajana.
Sitä työtä hoidetaan virkavastuulain alaisena.
Näissä EU- vaaleissa pääsee laskemisesta nopeimmin, joten teilläkin pitää alueenne laskenta olla valmis tunnissa! Pientä heittoa laskennan ja vaalipöytäkirjojen välillä ei saa jäädä uudelleen laskemaan. Ne korjautuvat keskusvaalilautakunnan tarkistuslaskennassa.

Käyttäjän kaijakalliola kuva

Kiitos Simo,
Vaalipäivä oli kokemus. Meillä oli hyvä yhteishenki ja puheenjohtajamme osasi asiansa. Laskentakin kävi niin ripeästi, että lasketut liput oli pakattuna ja sinetöitynä jo klo 20.45! Kyllä siinä tietenkin oli osuutensa myös alhaisella äänestysprosentilla ja lippumäärän vähäisyydellä.
Kd:n ehdokas Sari Essayah valittiin ja siitä olen iloinen. Toivon hänelle menestystä meppinä!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja