Koulu päättyi suvivirren säveliin

Kun katselen luokanopettajan kyyneleisiä silmiä, parhaimpiinsa puettuja kuudesluokkalaisia ja haikeita vanhempia, totean: tämä hetki on ainutlaatuinen. Suvivirren kaikuessa näen kyyneleitä monien vanhempien silmissä, kun niin monet muistot tulvivat vuosien takaa.  Vastahan meidän tyttö/poika aloitti ensimmäisellä, miten tämä aika vilahti näin nopeasti!  Kuusi vuotta on takana ja hups, kuuden vuoden päästä ne jo saavat valkolakkinsa!

Pitkä yhteinen koulutaival huipentui jo edellisenä iltana yhteiseen rantajuhlaan, jonka olivat kutsuneet koolle luokan puuhanaiset.  Mottona oli:  kakkua rannalla ja malja kesälle.  Niinpä meitä kokoontui melkoinen joukko luokan vanhempia lapsineen nauttimaan lempeästä kesäillasta ja viimeisestä yhdessäolohetkestä.  Lapset pelasivat pallopelejä ja kisailivat pitkin rantaa, me vanhemmat jaoimme kokemuksia menneestä yhteisestä ajasta.  Kun yläasteelle siirrytään, on edessä uudet luokat, uudet vanhemmat ja uusi kouluympäristö.  Mitenkähän meidän tytön/pojan maailma tulee muuttumaan?
Kun koulun juhlasali aamulla täyttyy juhlapukuisista oppilaista ja vanhemmista, on tunnelma kaihoisa.  Tämä on finaali.  Juuri nyt on se hetki, jonka toivoisi kestävän.  Nuoret juhla-asuissaan ovat täynnä elämän mahdollisuuksia.  Heidän unelmansa ja toiveensa odottavat täyttymystään.

Suvivirren viimeiset sävelet ovat alkufanfaari kesälle ja vapaudelle.  Sen ovat koululaiset todella ansainneet.  Paistakoon aurinko heidän elämäänsä aina, kuten se paistaa tänään.